Kelloa soitetaan.
Gunhild avaa eräälle nuorelle herralle.
Tämä riisuu yltään päällystakin ja seisoo nyt valaistussa eteisessä kookkaana ja solakkana komeassa paalipuvussa ylioppilaslakki kainalossa.
Gunhild katselee häntä kyyneleet silmissä.
"Rikhard, Rikhard, kuinka olet kaunis ja hieno! Kunhan vaan et tule häpeämään halpaa äitiäsi."
"Häpeämäänkö sinua! Kuka muu on saattanut minut siksi mikä olen? Mutta, äiti, raskaalta tuntuu nähdessä sinun näin tekevän toisen työtä, enkä minä voi mitään tehdä."
"Etkö sinäkin ole tehnyt työtä ja tuottanut äidillesi sen ilon että sinusta on tullut arvossa pidetty ihminen, jota nyt niin suuresti kunnioitetaan että kutsutaan pormestarin tanssiaisiin? Mutta siitä tulee sinun kiittää Lagerta neittä."
"Hänenkö tahdostaan se tapahtui?"
"Hänen, usein on hän kysellyt sinua näinä viimeisinä kahtena vuonna, jolloin et ole käynyt kotona."
"Missä hän on?"