"Hi-hi-hii," nauroi jumal. kand. Klossing.
"Äläpä, Amalia, en pidä laisinkaan siitä, että puhut pahaa ihmisistä, joita et edes tunnekkaan," sanoi rouva vakaasti.
Donnerin rouvalla oli ankarat perusaatteet. Hän ei voinut kärsiä pahaa puhuttavan ihmisistä — nimittäin jos he olivat miehiä.
Olihan hän kuuden naimattoman tyttären äiti.
"Hän oli niin suloinen," kuiskasi Aurora neiti.
"Aurora on pikiintynyt," huusivat sisaret kovaäänisesti, ikään kuin se olisi ollut jotakin aivan uutta, jota se ei suinkaan ollut, koska Aurora-neiti ylimalkaan piti kaikki nuoret miehet, jotka hän näki, suloisina.
Donnerin rouva oli vaipunut ajatuksiin.
"Huomenna lähden vierailemaan Grönlidiin," sanoi hän.
"Pääsenkö mukaan! — Pääsenkö!" huusivat molemmat nuorimmat tyttäret.
"Jos jonkun otan mukaani, otan Auroran; hän istuu alinomaan kotona," sanoi rouva. "Tahdon tutkiskella asemaa," ajatteli hän itsekseen; "jos hänellä on hyvät tulevaisuuden toiveet, kutsun hänet tänne. On tosiaankin jo aika saada Aurora naitetuksi, muutoin voisi se helposti käydä liian myöhäiseksi. Klaralla ja Kostancella ei vielä ole niin kiirettä; heillä on vielä muutamia vuosia aikaa."