Ludvig katseli häntä ihmeissään ja antoi hänelle pari sormeansa.

Nuori mies kävi istumaan pöydän viereen.

"Tänään on kauhea helle," sanoi hän puheen aluksi.

"Kovin lämmin," sanoi Ludvig kylmästi.

"Eilen oli niinikään kovin lämmin."

Ludvig alensihen päästämään joutavan myöntämysäännähdyksen ja näytti kyllästyneeltä tähän puheluun. Hän kiintyi katselemaan pyhää Ceciliaa eikä ollut tietävinäänkään että tuo nuori mies oli huoneessa.

Nuori mies sormi nolona pöytäliinaa ja neuvotteli itsekseen, eikö hänen pitäisi julki lausua se mielipide, että varmaan tulee olemaan kovin lämmin huomennakin.

Nyt aukeni taas ovi, ja huoneesen astui vanha Rasmussenin matami, kantaen isoa tarjotinta, jolla oli satumaiset määrät voita, leipää, juustoa, munia ja savutettua sianlihaa.

Häntä seurasi tuo kepeästi puettu nuori neitonen, joka kantoi viilipiimää puukehlossa, niin isossa ja laajassa, että sitä mukavasti olisi voinut käyttää lasten pesuammeena.

Kaikki ladottiin pöydälle ja Ludvig aavisti vähäisen, että Rasmussenin matami aikoi ruokkia kaikki paikkakunnan köyhät hänen käyntinsä kunniaksi.