Rasmussenin ja Donnerin perheet läksivät yksissä kotimatkalle, ja kun he saapuivat Skovhöihin, täytyi Rasmusseniläisten väkisinkin poiketa sisään juomaan lasi viiniä.
Tässä tilaisuudessa esiteltiin Ludvig Auroran isälle.
Kapteeni Donner oli vanha sotilas, kasvot punaiset, tukka valkoinen ja viikset mustat.
Hänen puheensa oli melkein pelkästään jonkunlaista mörisevää rykimistä, joka asianhaarain mukaan saattoi merkitä tavallisimpia puhetapoja.
Kun tätä puhetta kuitenkin vieraan oli hyvin vaikea ymmärtää, otti rouva alinomaan kääntääkseen hänen lauseitansa ja lisäsi niihin selittäviä muistutuksia.
Kuten useissa muissa käännöksissä oli rouvankin tekemissä se paha vika, etteivät ne tarkalleen noudattaneet alkutekstiä, vaan usein toivat esiin aivan uuden ajatuksen.
Kapteeni oli hirmuisen karskin näköinen, vaikka hän oli säysyin ihminen maailmassa ja eli kokonansa rouvansa komennon mukaan.
"Tässä on herra Möller, josta minä ja Aurora olemme niin usein puhelleet," sanoi Donnerin rouva.
"Hm," ryki kapteeni.
"Olet oikeassa, ystäväni; kukaan ei ole enemmän kuin sinä halunnut tehdä herra Möllerin tuttavuutta. Joka päivä olet sanonut: tänään tulee varmaankin herra Möller meille. Ja joka kerta on Aurora sanonut: 'Jumala suokoon että hän tulisi!'"