Ainoastaan yhdelle hengelle oli katettu, nuorelle miehelle, korkeintaan kahdenkolmatta ikäiselle, joka istui pöydän vieressä.
Hänellä oli hienopiirteiset, kalpeat kasvot ja kauniit, surumieliset harmaat silmät. Tumma tukka oli huolekkaasti käherretty ja kammattu alas otsalle pieneksi keikarimaiseksi kärjeksi, ja punertava hyvin hoideltu viiksipari siimesti ylpeätä suuta.
Hänellä oli yllään lyhyt aamutakki valkoisesta flanellista, vuori ja kaulus sinisestä atlas-kankaasta ja kiinni edestä silkkisellä nyörillä ja tupsuilla, jotka tekivät hänet itävaltalaisen upseerin näköiseksi.
Hän nojasi taaksepäin tuolilla, sytytti papyrossin ja maisteli hieman kahvia kupista ja likööriä lasista, näyttäen kyllästyneeltä kaikkeen, olipa se sitten mitä tahansa.
Ja niin hän todella olikin; sillä hän oli nauttinut niin paljon.
Orpona kahdenkymmenen vuoden iässä oli hän yksin maailmassa suuren omaisuuden kanssa, jota hänen holhojansa salli hänen melkein rajattomasti vallita.
Niin matkusti hän Pariisiin, missä voi ostaa kaikkia rahalla, ja siellä osteli hän koko joukon sampanjaa ja rakkautta ja nautti nuoruuden halulla niin paljon kumpaakin että alkoi maistua ytelältä.
Sitten vietti hän vuoden päivät eurooppalaista kuljeksijaelämää, matkusteli rautateillä ja asuskeli hotelleissa, näki kaiken mitä matkustajan pitää nähdä, tunsi aina ikävää ja asettui viimein Kjöbenhavniin, jossa hän vuokrasi itselleen komean huoneuksen, sisusti sen uljaaksi ja otti itselleen emännöitsijän laittamaan ruokaa ja siivoamaan huoneita.
Tämä oli keski-ikäinen nainen, sangen toimelias tehtävissään, ja hän menestyikin hyvin talossa paitse että kovin pelkäsi olla yksin kotona ehtoisin, ja tapahtuipa jotenkin usein, että hänen herransa oli ulkona ehtoisin — ja öisinkin välistä. Neitsyt Madsen, niin oli hänen nimensä, pelkäsi nimittäin varkaita, murhaajia, tonttuja ja ties mitä.
Nuori mies istui edelleen pöydän ääressä ja puhalteli savua papyrossista pienissä renkaissa, hajamielisesti kuullellen vaunujen tärinää ja katukauppiasten erilaisia huutoja.