Alhaalla pihalla seisoi keskenkasvuinen tyttö kukkakoppa käsivarrella.

Kasvot olivat kalpeat, vahva, musta tukka riippui kahtena palmikkona alas pitkin selkää, ja sysimusta silmäpari harhaili kerroksesta kerrokseen etsien ostajaa kukkasille.

Hame oli liian lyhyt hänelle ja jätti hoikat sääret näkyviin; hartioilla oli hänellä vaalean harmaa saali ja päässä rikkinäinen musta olkihattu, jossa oli pörheä sulka ja pari hallistunutta vaatekukkasta.

Punainen nauharuusu rinnassa ja rivi keltaisia kukkasia kaulassa osoittivat, ettei häneltä puuttunut naisen tavallista kaunistelemishalua.

Nuori herra avasi akkunan ja viittasi pienokaiselle.

Sitten hän soitti.

Neitsyt Madsen tuli sisään.

Hän näytti jotenkin happamelta, hänellä oli laihat, punaruskeat kasvot, punaruskea kihara tukka ja punaruskea puku, ja kun hän arkitilassa ei käyttänyt sellaista ylellisyystavaraa kuin valkoista kaulusta, ei voinut koskaan tarkoin nähdä, missä kaula päättyi ja puku alkoi.

"Mitä tahdotte, herra Blendenau?"

"Avatkaa ovi pienelle kukkaistytölle ja laskekaa hänet sisään."