Nuori mies meni akkunaansa ja katsahti ulos.
Alhaalla pihassa seisoi puolikasvuinen tyttö kukkaisvasu käsivarrellansa.
Hänen kasvonsa olivat vaaleat, hänen musta tukkansa riippui kahdessa palmikoissa ales seljälle ja hänen sysimusta silmäparinsa harhaili sinne tänne huonekerroksesta toiseen, etsien kukkaisten ostajia.
Hameensa oli hänelle liian lyhyt ja näytti hänen hienot pohkeensa; olkapäillänsä kantoi hän pientä, vaaleanharmaata villahuivia ja päässänsä hajanaista, mustaa hattua pörhöttyneellä höyhensulalla ja parilla vaalistuneella tekokukalla.
Punainen rosetti rinnassansa sekä rivi keltaisia kukkia kaulallansa osoitti, ett'ei häneltä puuttunut vaimon tavallista halua koreilemiseen. Nuori mies avasi akkunan ja viittasi pienokaista tulemaan. Sitten soitti hän kelloa.
Neitsy Madsen astui sisään.
Hän oli jokseenkin tuikeannäköinen; hänellä oli laihat, punaisenruskeat kasvot, punaisenruskeat kihartelevat hiukset ja punaisenruskea hame päällänsä, ja koska hän ei jokapäiväisissä tilaisuuksissa käyttänyt sellaista ylellisyyskappaletta, kuin valkoinen kaulus oli, ei voitu hänestä koskaan tarkalleen nähdä, missä kaula loppui ja missä hame alkoi.
"Mitä te, herra Blendenau, suvaitsette?"
"Teidän pitää avata sille pienelle kukkia myyvälle tytölle ja päästää hänet sisään."
"Kukkaistyttökö?"