Alfhild seurasi häntä koneentapaisesti.

Kihlauksen rikkominen hänen kanssansa, nyt, ei olisi ollut viisaasti.

Olihan luutnantti vaan tehnyt pilaa hänellä ja ketään toista ei sitä nykyä ollut, ketä ajatella.

Sitäpaitsi pitikin hän oikeastansa John'ista.

Kuten hän seisoi siinä tyynenä ja vakavana, rupesi Alfhild kunnioittamaan häntä ja kaunis oli hän todella myöskin.

Nuot nokiviikset julisti häntä oivallisesti.

Ja voisihan hän aikaa myöten saada viiksetkin, vaikka ne eivät tulisikaan niin mustiksi.

Ilta oli kaunis, tähtikirkas, ja maa oli huuruinen.

Tultuansa moniaan askeleen huoneuksesta, pysähtyi hän yht'äkkiä.

"Alfhild," sanoi hän ja katsoi tyttöä vakavasti silmiin, "lemmitkö sinä minua?"