Nyt on neiti Kreiner opettajattarena eräässä tyttökoulussa ja ottaa sangen vilkkaasti osaa seuraelämään, käypä hän vieraisilla pää-sotakomisarin Slangenfeldt'inkin luona.
Kaikkialla on hän hyvin ylösotettu ja suvaittu mutta siinä se sitten onkin.
Alfhild Kreiner ei ole noita vaatimattomia tuoksuvia pikkukukkasia, joita niin mielellään kiinnitetään rinnoille.
Hän on kameliakukka hehkuvalla väriloistolla, joka on asetettava kullattuun ruukkuun — minä tarkoitan rikkaasen kotiin — voidakseen menestyä.
Mutta eipä olekaan monta, joilla on kullattuja ruukkuja, ja ne, joilla on, eivät pidä lukua kameliakukasta.
Se alkaa valitettavasti jo vähän kellastua reunasta.
Alfhild Kreiner ei menetä kuitenkaan rohkeuttansa.
Hän tanssii, virnastelee ja on onnellinen omalla tavallansa.
Se johtolause, jota hän käytti, kun hän ensi kerran etsi paikkaa, on tullut koko hänen elinkautiseksi johtolauseeksensa:
"Vaatimukset vähäiset."