Nuorukainen nousi sen jälkeen taasen rattaille ja meni menojaan, niinkuin oli tullutkin. Heti olivat he näkymättömissä. Äänetöinnä istui nuorukainen kärryissä nojaten päänsä vasten oikeaa kättänsä ikäänkuin lapsi, joka vaivoistaan väsyneenä istuvillaan nukkuu.
Hevoset juoksivat kovaa vauhtia.
"Minne asti ajetaan? Hevosten pitäisi saada ruokaa", kysäsi vihdoin kyytimies.
"Missä asti jo ollaan?"
"Puolamäen rinteellä".
"Anna hevoisten seisahtua, laske minut tähän ja aja tästä vähän matkan päässä olevaan torppaan, jossa saat syöttää hevoisia, ja odota siellä tuloani! Jos joku kysyisi: minne menet, niin vastaa 'Oinolaan'. Ja jos tiedusteleisivat, miksi hevoset ovat märkänä ja ketä olet kyydinnyt, niin sano, että kuljetat erästä kirjettä Oinolan herralle. Ymmärrätkö?"
"Ymmärrän," kuului kyytimiehen kuiva vastaus.
"Hyvä! Te'e niinkuin olen käskenyt!"
Jättäkäämme nuorukainen hetkiseksi aikaa Puolamäen rinteelle ja palatkaamme päätaloon tietääksemme, mitä siellä tapahtuu ja seuratkaamme Klaaran toimia.