Asianajaja ryhtyi jälleen papereihinsa, mutta pani taas pois kynän.
"Ei, minun on mahdotonta tehdä työtä. Olen aivan sekapäinen. Ehkä on taivaan sallimus, että täti Greetta on kadottanut kuulonsa, muutoin hän varmaan kadottaisi sen vähän järkensä, kuin hänellä on, kuulemalla Riikan lörpötystä. Ne sukulaiset, ne sukulaiset, ne vievät minulta viimein hengen."
Asianajaja vaipui ajatuksiin, sillä välin kuin Triina kyökissä riemuiten alkoi laulaa:
"Il segreto per esser felice!"
4.
Perheen ystävä.
Kun asianajaja oli istunut hetken yksinään, avattiin ovi ja nuori, kookasvartaloinen mies, jolla oli elävät kauniit kasvot ja tuuhea, musta tukka ja parta, astui sisään.
Se oli Faerderin paras ystävä, tohtori Harding.
"Hyvää päivää, ystäväni", sanoi tohtori. "Minä tulin varmaan häiritsemään sinua unelmissasi. Sinä uneksuit arvattavasti olevasi hovioikeuden neuvos tai jotakin sellaista?"
"En, minä uneksuin, että olin Macbeth, Skotlannin kuningas, ja elin jokapäivä ilossa ja komeudessa ja söin lämpimiä nahkasaappaita ja kylmiä iltasaarnoja kauppapuodista sisä-Afrikassa, siksi kuin minä syntymäpäiväpidoissa pudotin hengellistä teetä uudelle silkkihameelleni ja rangaistukseksi tästä tuomittiin soittamaan gavotteja elinaikani!"