"Vai niin, olethan oikein mustasukkainen tohtorille; sentähden ajat siis hänet ulos ovesta. Tiedätkö, mikä on seuraus siitä?"
"Seuraus?"
"Niin, kun ei miehesi voi kotona kaikessa viattomuudessa ottaa lasia hyvän ystävän kanssa yhdessä, menee hän kaupungille, ja jos hän vaan alkaa käydä ravintoloissa, niin —."
"Siinä suhteessa olen aivan huoleton; Herman ei koskaan ole unhoittava velvollisuuksiaan hyvänä puolisona."
"Velvollisuuksiaan! Oletko sinä myöskin varma siitä, että aina olet täyttänyt velvollisuutesi hyvänä vaimona?"
"Anna!"
"Kuinka usein tulee miehesi kotia konttoorista päivälliseksi tapaamatta muita kuin ikävän palvelustytön, ja kuinka usein hänen täytyy syödä huonosti valmistettua ruokaansa yksin, ikävässä, tyhjässä ruokasalissa? Kuinka usein istuu hän kotona ja tekee työtä sinun ollessasi konserteissa ja teaattereissa, ja ainoa huvi, joka hänellä on, on seista ulkona kylmässä etehisessä ja odottaa kunniaa saada saattaa sinua kotia."
"Sitä en koskaan ole ajatellut", sanoi Betsy alakuloisena.
"Etkö myöskin usko, että hän useana iltana mieluummin istuisi rauhassa kotonaan ja lepäisi päivän vaivoista, jos sinä tahtoisit tehdä kotona-olon hiukan hupaisemmaksi hänelle? Vaan ei, sitä ei hän voi. Hänen täytyy ottaa päällensä mustat vaatteet ja seurata sinua iltamiin, vaikka tiedät, että hän pitää sitä ikävänä, tahi myöskin mennä tanssiaisiin, vaikk'ei hän tanssi, vaan ainoastaan seisoo ja on harmissaan, kun sinä keikailet liian paljon herrojen kanssa."
"Oi vaiti, vaiti, sinä olet oikeassa! Minä olen ollut liian itsekäs ja ajattelematon. Mutta mitä tahdot, että minun pitää tekemän?"