"Kiitos, kiitos, oiva tyttö!" sanoi tohtori, ja likisti häntä rintaansa vastaan.
"Mutta kun nyt olemme ajatelleet omaa onneamme, eikö meidän myös pitäisi pitää hiukan huolta ystävämme onnesta?" lisäsi hän hetken perästä, "Minua surettaa nähdä molempien kärsivän. Parhainta luulisin olevan että asianajaja muuttaisi maalle."
"Niin, te olette oikeassa."
"Sinä!"
Suutelu.
"Sinä!"
"Näetkö, lemmittyni", pitkitti tohtori, "kun sisaresi tulee pois kaikista näistä tyhjistä huvituksista, voisi hän valmistaa miehelleen hupaisemman kodon."
"Sinä olet oikeassa. Tahdon esitellä Betsylle sitä."
'"Ei, ei", sanoi tohtori nopeasti, "anna minun mieluummin tehdä se. Luulen helpommin voivani saada hänet olemaan järkevä."
"Sitä luulen minäkin. Hän oli niin kummallisessa, kiihoittuneessa mielentilassa, sysäsi minut melkein hurjalla kiivaudella luotaan ja riensi huoneesensa, jonka oven hän lukitsi."