"Rouva Faerder, avatkaa; minun pitää puhua kanssanne. Se olen minä, Harding, tulkaa hetkeksi ulos, minulla on tärkeä uutinen ilmoitettavana teille."
Betsy syöksyi ulos.
"Jumalani, tekö se olette, tohtori! Minä pyydän teitä, menkää, jättäkää hetipaikalla tämä talo, muutoin syöksette meidät kaikki onnettomuuteen."
Betsy riensi akkunan luokse ja katseli pelästyneenä kadulle.
"Onnettomuuteen! Ei, päinvastoin tahdon kertoa onnellisen tapauksen. Sisarenne ja minä olemme kihloissa."
"Mitä puhutte? Oletteko te ja Anna kihloissa?" kysyi Betsy hämmästyneenä, heittäen samalla levottomia silmäyksiä kadulle.
"Olemme, ja sillä tyttöparalla ei ole mitään aavistusta Faerderin onnettomasta himosta. Jos te vaan voisitte suostuttaa miestänne muuttamaan kaupungista, tulisi kaikki hyväksi. Te voisitte silloin olla hiukan enemmän kotona ja — suokaat anteeksi — tehdä olon hiukan hupaisemmaksi miehellenne ja olla vähemmän sukulaistenne parissa ja huvituksissa, ja hän unhottaisi pian mielettömät rakkaudenhaaveensa."
"Ah, minä tekisin kernaasti kaikki, mitä voin, mutta se on jo liian myöhäistä, Hän on puhunut avioerosta ja sanonut, ett'ei hän voi kestää yhdyselämää minun kanssani."
"Se on mahdotonta."
"Ei, se on valitettavasti liian totta, ja teitä hän vihaa."