"Sehän oli kummallista, ett'en tavannut häntä. Arvattavasti ei hänellä ollut juuri halua kohdata minua."
Betsy tunsi tulistuvansa miehensä tuimasta äänestä. Hänen rohkeutensa kasvoi.
"Ei", sanoi hän ynseästi, "mielettömiä ihmisiä viritetyillä revolvereilla ei ole juuri hauska kohdata."
"Mieletön, niin sinä olet oikeassa", sanoi hän katkerasti; "mutta kuka on tehnyt minut mielettömäksi? Oi, Betsy, Betsy, että olet laiminlyönyt perheeni, että olet pitänyt tyhjiä huvituksia ja sukulaistesi seuraa miestäsi parempana, sitä voin antaa sinulle anteeksi; mutta että uskottomasti olet pettänyt minut, että olet ryöstänyt minulta parhaan ystäväni, johon luotin niinkuin itseeni, niin kuin sinuun, sitä en koskaan anna anteeksi! Nyt ei minulla ole mitään enää; olen kadottanut kaikki, mitä minulle oli rakasta, vaimoni, ainoan lapsuuteni ystävän!"
Faerder kätki kasvonsa käsiinsä ja itki niin kuin lapsi.
Betsy katseli häntä kummastellen.
Ei kumpikaan heistä huomannut, että Anna sillä hetkellä astui sisään.
Hän oli tullut kyökin tietä ja käynyt ruokasalin lävitse.
Hän oli tyrkännyt oven esiripun puoleksi syrjälle ja seisoi oven suussa.
Silloin näki hän tohtorin pistävän päänsä esiin tulivarjostimen takaa.