Näin siellä ainoastaan yhden ruumiinkokoisen valokuvan omasta korkeasta persoonastani, puettuna uusimman muodin mukaan ja ylioppilaslakki päässä, jonka suuri tupsu lakasi olkapäätäni kuten naisten hameitten liepeet kadun vierustaa.
Olin äskettäin ottanut ylioppilastutkinnon klassillisessa haarassa.
Hyi! En voi kärsiä sellaisia, jotka ovat ylioppilaita reaalisessa haarassa. On jotakin niin alhaista, voin melkein sanoa kauppiaismaista, sellaisissa olennoissa.
Seisoessani siinä kuten Narcissus, ihaellen omaa kuvaani, aloin tuumailla kuinka viettäisin iltapäiväni.
Kaduilla en tahtonut ajelehtia.
Helga Johnson sanoi, että olin tervehtinyt häntä kaksikymmentä kolme kertaa aamupäivällä, ollessani ulkona ajelehtimassa; mutta se oli tietysti liioiteltua.
Äkkiä muistui mieleeni, että kuuluisa jättiläiskasvi Victoria regia, juuri nyt kukki kasvitieteellisessä puutarhassa. Kävely, sepä oli hyvä aate. Siellä voi katsella kukkaa, katsella ja — olla katseltavana.
Tuumasta toimeen.
Piha oli täynnä yksityisten vaunuja ja vuokravaunuja. Väkeä virtasi sisään ja ulos kasvihuoneesta.
Komeat vaunut ajoivat juuri nyt pihalle kahden muhkean hevosen vetämänä.