Siellä seisoin hänen vieressään ammeen reunalla.
Suuri palmu ojensi suojelevat lehtensä päittemme yli, ympärillämme kierteli ulkomaisia kasveja ja jalkojemme juuressa kiikutteli jättiläiskasvi Victoria regia suuria lehtiään, sillävälin kuin puoleksi ummessa oleva valkoinen kukka näytti uinailevan veden pinnalla.
Mutta minä katselin vähemmän kukkaa jalkaini juuressa kuin loistavaa kukkaa vieressäni.
Hänkin oli Victoria regia, täydesti puhjennut ihanuudessaan ja muodossaan kuten tuo kuninkaallinen kasvi.
"Oi, sinä ihana vesililja Albioonin vihreästä saaresta", ajattelin minä, "kuinka mielelläni istuttaisin sinut uudestaan norjalaisten tunturien joukkoon, ellei jo uninen lordi olisi ostanut sinut kullallaan antaakseen sinut koristaa jotakuta noista vanhoista englantilasista herraskartanoista, joita niin hyvin tunnen miss Braddonin romaaneista!"
"Very beantiful", sanoi mylady.
"Very beantiful", vastasin minä tulisella silmäniskulla.
En ollut koskaan aavistanut olevani niin taitava kielissä. Olin kyllä lukenut englannin kieltä koulussa, mutta puhunut sitä en ollut koskaan, ja nyt virtasivat sanat huuliltani, kuin nunnan rukousnauhassa helmet.
Rakkaus oli sanakirjani, ja minä löysin jok'ainoan sanan, minkä etsin.
Mitä minä sanoin?