"Niin, paroonitar Vildenberg, tietysti. Olettehan te koko talvikauden hänen julkinen ihailijansa ollut".
"Paroonitar on kunnioitettava nainen. Hän on vaan nuori, iloinen ja varomaton, niin kuin — monet muutkin".
"Niin kuin esimerkiksi minä?"
"Miksei?"
"Kyllä niin, aivan oikein sanottu; minä olen hyvin varomattomasti menetellyt, kun olen sillä tavalla yksinäni teidän seurassanne konserteissa, à Portassa ynnä muualta kulkenut. Ihmiset ovat juorunneet meidän kihloissa olevamme".
"Ovatpa he sanoneet meidän salanaimisissakin olevamme", lisäsi Lorenz; "ja minä olen vastannut asian niin olevankin, mutta ensi viikolla eriävämme."
"Niin", vastasi rouva Stein, keveästi huokaisten, "nytpä ensi viikolla on meidän eriäminenkin. Sitten ne loppuvat nuo suloiset kahdenkeskiset hetkemme".
"Niin, se on selvää".
Rouva Stein kohotti päätänsä ja katsoi Lorenz Falkia vasten kasvoja, ja hänen silmänsä salamoivat kultapinsenetsien takaa.
"Minä melkein luulin, että te olitte minuun rakastunut".