Malja juotiin suurella innostuksella. Hyvillä päivällisillä ollaan aina innostuneita.
Parooni ja paroonitar kohottelivat samppanjalasejansa ja nyökäyttelivät hymyillen joka suunnalle.
Oli onneksi, että paroonittaren naama oli niin paksuun puuteroitu, muuten hän varmaankin olisi hyvin punastunut ollut; sillä hän tunsi veren päähänsä kohonneen.
Mutta nyt olikin jo seitsemää laatua viiniä näillä päivällisillä juotu.
Kamarijunkkari Eisenfeldt kumartui pöytäkumppanittarensa puoleen ja kuiskasi vaiveroisella äänellään:
"Sen maljan olisi paroonitar yksin ansainnut. Todellakin se on hän, joka herra Falkille on enimmän ystävällisyyttä osoittanut".
"Hyi, kamarijunkkari, miten ilkeä te olette", hikerteli neiti.
"Minä pyydän teitä, arvoisat naiset, hyvät herrat, tyhjentämään lasin erään rakkaan poissa olevan onneksi", jatkoi kamarijunkkari, yhtä hiljaisesti kuin äskenkin, naiseensa kääntyen. "Leskirouva Steinin malja!"
Neiti uhkaili kahvelillaan.
"Herra kamarijunkkari, teillä riittää loppumattomiin tuota purevata ivaa!"