"Kylläpä nekin kait joulun edellä pidetään. Minä tahdon ensin uuden kappaleeni näyttämölle saada".
Kamarijunkkari oli laulunsa lopettanut ja tuli sinne heidän luoksensa. Keskustelu tuli yleiseksi.
Teetä juotuaan lähtivät vieraat pois kellon yhtätoista käydessä.
Falk astuskeli yksinänsä Leveetäkatua ja Kuninkaan Uudentorin poikitse sikaariansa poltellen.
Sitten hän poikkesi à Portaan pullon suutavettä juodakseen.
Herrain puolella ei ollut pöytäin ympärillä enää sijaa, eikä häntä haluttanut minnekään istahtaa. Sitä paitsi oli siellä niin kuuma ja tupakansavua paksulta. Hän meni siis oikealle, naisten kahvihuoneesen, joka oli melkein tyhjä, ja kun kello jo oli yli 11, sai hän sikaarinsakin pitää.
Eräs nainen istui yksinänsä pöydän ääressä selin ovea kohden.
Falk tunsi sangen hyvin tuon valkean niskan ja takaraivan lyhyiksi leikattuine tummine hiuksineen.
Istuja käänsi päätänsä ja katsoi häntä hymyillen.
"Niin, tosiaankin minä se olen, leski raukka, joka täällä yksinäni ja hyljättynä istun ja kehnoa voileipääni syön. Olen teaatterissa ollut yksinäni, vallan yksinäni, ja olen käskenyt piikani tulla minua täältä puoli kahdeltatoista noutamaan. Ei minua, nimittäin, haluttanut nälkäisenä levolle mennä, sillä, miten tiedätte, ei minulla ole mitään säännöllistä taloudenpitoa. Ei tämä tietysti ollut sopivata minulle tulla tänne ilman herraseuraa, mutta tämä hirveä rouva Stein on tehnyt niin paljon muutakin sopimatonta, että hiukkanen enemmän tahi vähemmän on siinä sangen arvotonta. No, mitä siinä keskellä lattiata seisotte? Ettekö saata tähän pöydän ääreen istahtaa, vai eikö se kentiesi ole sopivata?"