Kenraalitar ja Ellen istuivat ujoillaan, ja tuonnempana pöytänsä ääressä istui kamarijunkkari uteliaana kaulaansa kurkotellen.
"Ajatelkaas, rouva kenraalitar", jatkoi madame de Pontjoie sujuvalla parisilaismurteellaan, "olimme päättäneet tänä kesänä matkustaa sen sijaan, että olisimme jossakin ranskalaisessa kylpypaikassa venyneet. Menimme Norjaan —".
"Se oli ihana matka!" puuttui ihastunut Anatolekin puheesen.
"Vait, Anatole! No niin, me kyselimme mr. Falkia Kristianiansa — semmoisissa pikkukaupungeissa näet koko maailma toinen toisensa tuntee — mutta sanottiin hänen Kyöpenhaminassa oleksivan; päätimme palata Kvöpenhaminan kautta. Hotel d'Angleterressä kerrottiin hänen täällä Klampenborgissa olevan".
"Sitten matkustamme Klampenborgiin, sanoin minä", vakuutteli herra de Pontjoie riemuiten.
"Vait, Anatole! No niin, viimeinkin olemme teidät löytäneet, ilkeä karkuri. Minkä tähden lähditte Parisista meillä jäähyväisillä käymättä?"
"Minä sain sähkösanoman, äitini oli kuolemaisillaan ".
"Kyllä, sen kuulimme hotellissa. Mutta olisittehan kumminkin kirjoittaa voinut".
"Minä olen myötäänsä matkoilla ollut".
"Ja nyt, kun näin monen vuoden kuluttua jälleen Angéliquen tapaatte, eikö teillä ole edes ainoatakaan ystävällistä sanaa hänelle lausuttavana? Hän on koko tämän ajan teitä uskollisesti odotellut".