"Minä olen sitä itsekin hänelle jo usein sanonut. Mutta minäpä olen aika hölmö, joka istun tässä ja riitelen poikanulikkain kanssa. Aja kaupungista vanhan hautausmaan ohitse", sanoi hän ajajalle. "En minä halua pitkin katuja narrin tavoin ajella".
"Lorenz käski ajamaan isoa katua".
"Ei lapsilla ole mitään sanomista, silloin kun vanhempia ihmisiä saapuvilla on".
Lorenz oli aina miesmäisestä tädistänsä paljon pitänyt. Nyt hän suuttui häneen. Hän oli sentään iloinen, kun he pääsivät kaupungin lävitse kulkemasta. Ei iki maailmassa hän olisi suonut Gusta Londemannin häntä tämmöisessä seurassa näkevän.
Maantietä kuljettaessa Lorenz istui vaan jurrotteli, mutta Norderudin matami oli vaiti ja näytti miettiväiseltä. Anette teki onnistumattoman sovitusyrityksen itse syöden pipari kakku-ukolta jalat ja tarjoten yläruumista Lorenzille; mutta kylmästi halveksien tämä hyljäsi hänen jalomielisen tarjouksensa.
Kun he Falkestadiin saapuivat, oli rouva juuri tullut puutarhasta kukkia katkomasta ja seisoi rapulla.
Hänellä oli valkea olkihattu, vaalea hame ja puutarhahansikkaat käsissä.
"Kiitoksia kyydistä", sanoi Norderudin matami ja astui vaunuista.
"Sepä sopi oikein hyvin, että sait ajaa kotiin", sanoi rouva Falk. "Etkö halua tulla tupaan ja juoda kupin kahvia, ennen kuin jatkat matkaa, niin saavat lapsetkin sillä aikaa puutarhassa leikkiä".
"Kiitoksia".