"Oh, niin, miksei?"
"Hänen nimensä on Blistrup ja hän on tukkukauppias. Sangen kaunis, pieni mies, valkoverinen ja sievistelty — näköjään vallan kuin kamarijunkkari Eisenfeldt — ja hyvissä varoissa. Sitä paitsi hän ihailee minua, ja se on enemmän kuin mitä te teette, ja väittää, ettei hän saata ilman minua elää, ja sitä te voitte vallan hyvin, ja sen tähden olen häntä armahtanut".
"Sen olette oikein tehnyt".
"Kyllä, ja se mielipide on minussa yhä paremmin vakautunut, ettei turvattoman naisen ole hyvä yksinänsä vaeltaa —"
"— à Portaan".
"Yksinänsä elämän lävitse vaeltaa, niin kauniisti minä ajattelin sanoa, mutta te seoititte siihen tuota ravintola-jokapäiväisyyttänne. Te olette runollisuudesta köyhin runoilija, mitä milloinkaan olen tuntenut".
Falk nousi.
"Nyt on toki aika jäähyväiset lausua".
Rouva Stein ojensi hänelle kätensä.
"Niin, tämä on sitten kait peruuttamattomasti viimeinen kerta. Minä olisin niin mieluisasti teitä höyrylaivaan saattanut ja kukkavihkonkin antanut; mutta itse huomaatte, että kun ollaan kihloissa j.n.e."