"Olemmeko rikkaita vai emmekö, siitä en minä tiedä enempää kuin sinäkään", sanoi rouva Falk, "sillä ei mieheni milloinkaan anna minulle asioistansa pienintä aavistustakaan; mutta mitä Lorenzin kasvatukseen tulee, siitä ei minulla ole hituistakaan tunnonvaivaa. Ei ole monta lasta, joita pidettäisiin niin ahtaalla kuin häntä. Ettei hän ole mikään talonpoikaistollo, se kyllä on totta, sillä hän on hieno luonteeltaan, ja lahjakas hän on, ja kyllä hän lukee myöskin".
"Niin, romaaneja".
"Sinä näyt tietävän tässä talossa kaikki asiat paljoa paremmin kun me itse".
"Ehkäpä. Minä tunnen kumminkin Vindahlin ja tiedän, että Lorenz komentaa häntä, samoin kuin hän komentaa neitsyttä ja palveluspiikoja ja kaikkia muitakin tässä talossa".
"Ei Vindahl enää saatakaan vallan kauvoja hänen opettajanansa olla. Hänpä onkin vaan seminarilainen, ja meidän täytyy saada lukenut mies".
"Niin, epäilemättä on Lorenzin lukeminen itsensä niin viisaaksi, että alkaa vanhempiansa halveksia".
"Tänäänhän sinä olet tavallista miellyttävämpi".
"En minä ole tänne sinua miellytelläkseni tullutkaan".
"Et, sen kyllä voin huomata".
"Beate", lausui Norderudin matami ja työnsi kahvikupit luotaan, "vaikka minä silloin tällöin sinulle mielipiteeni suoraan sanon, niin en sillä tarkoita sinua loukata, vaan kun teidän omaa hyväänne tarkoitan. Minä tiedän kyllä, että sinä olet kelpo ja ankara vaimo, joka talonsa järjestyksessä pitää, mutta te elätte kokonaan liiaksi suurellisesti, se on pää-asia. Kyllä sitä pääsee yhtä hyvin perille, vaikka ei niin herroiksi ajaisikaan".