Alkeisopetuksia.
Pari vuotta oli kulunut, ja kaikki meni tavallista rataansa Falkestadissa.
Tilanomistaja oli tapansa mukaan paljon matkoilla, teki kauppaa ja keinotteli, ja oli kotona ollessaan kentiesi hiukkaista köyryselkäisempi kuin tavallisesti ja vaipui usein ajatuksiinsa.
"Falk", sanoi rouva eräänä päivänä, "sinä olet toisinaan niin kummallisen raskasmielinen. Onko sinulla jotakin murhetta, joka sinua rasittaa".
"Ei, mistä sinä semmoista luulet? Minähän olen onnellisin ihminen maailmassa".
"Sinä teet kauppaa ja keinottelet, mutta et milloinkaan anna minulle pienintäkään vihiä asioistasi".
"Vaimo hoitakoon taloutta, mies asioitaan."
"En minä niihin tahdo sekaantuakaan, mutta käypi niin ikäväksi nähdä sinua murheellisena".
"Päin vastoin, minäpä olen tyytyväinen ja onnellinen. Minun kauniimpana unelmanani on aina ollut tuoda sinut perheenäitinä tänne rakkaasen lapsuudenkotiini, ja onhan se nyt toteutetuksi tullut. Juuri sen tähden minä olen näinä vuosina aina tehnyt kauppaa ja keinotellut, että voisin sinulle ja Lorenzille turvallisen tulevaisuuden hankkia. Silloin, kuu me naimisiin menimme, et sinä, Beate, minusta niin paljoa pitänyt".
"Minä olen sitten oppinut", lausui hän ja loi silmänsä alaspäin.