"Ei, totta sanoen; eipä niiltä seminarilaisilta juuri niin paljoja opita".
"Ei, me oppineet miehet käsitämme asioita paljoa paremmin. Mutta hepä ovatkin tottuneet paremmin köyhiä lapsia opettamaan".
"Niin, epäilemättä", lausui Lorenz mielevästi.
Vindahl raukka, hän oli jo kokonaan varjoon joutunut. Jopa Lorenz melkein häpesi hänen lähtiessään itkeneensä.
"Näetkös, minulla on omat periaatteeni. — Sytytäpäs papirossi, se maistuu niin mainion hyvältä totilasin ohella! — No mitäpä minun nyt piti sanomanikaan? Niin, se on nyt minun periaatteeni, että opettajan ja oppilaan kesken kaunis ja hyvä väli vallitkoot!. — Nyt vesi kiehuu. Tuopas nappo tänne; mutta pane sokeria ensin, muuten lasit särkyvät!"
Finne laittoi todit. Lorenz heittäytyi huolettomasti nojatuoliin ja veteli muutamia mehukkaita haikuja papirossista.
"Kas niin, nyt se maistuu. Maljasi!"
"Maljanne!"
"Mistä me taas puhuimmekaan?"
"Teidän periaatteistanne".