"Täällä on niin lämmin".
"Niin, vallankin tässä pianon ääressä, kun olemme tähän näin liiaksi lähekkäin tunkeutuneet", lausui Hilda Binberg.
Binbergin neidet olivat kaupungin teräväkieliä, sukkelia, mutta ilkeitä. He olivat kappaleen neljännelläkymmenellä; mutta vaikka olivatkin jotenkin varakkaita, eivät he vielä kuitenkaan kihloissa olleet, ja heillä oli sangen hyvät toivonaiheet vastaisuudessakin yhä semmoisina säilyvänsä. He olivat kaupungin muotilehtiä ja hämmästyttivät tänään yleisöä esiintyen kultakirjaisissa zuavilaisvaipoissaan ja tukkapönkeissään sekä kullan hohtavissa hiusverkoissaan.
Neiti Londemann painoi loppusoinnun.
"Minä esittelen, että tekisimme pienen kierroksen puutarhassa", lausui kandidaatti. "Näin syksyiseen aikaan se on rikkaimmaasa väriloistossaan. Kukkien laita on samoin kuin naistenkin. Ne ovat kauneimpia keskikesän jälkeen".
"Niin, minä olen huomannut kandidaatin ihastelevan täysin puhjenneita ruusuja".
Nuoriso virtasi ulos puutarhaan, talonpoikaiseukot seurasivat ujona parvena jäljessä.
Maaherran rouva, papin rouva ja rouva Verlund jäivät kolmisin isoon saliin.
"Toivoisin illalliseen päästävän, joutuaksemme kotiin", sanoi maaherran rouva. "Meidän virkamiesten on, paha kyllä, pakko näyttäytyä kaikenmoisissa mahdollisissa piireissä kansan suosiota voittaaksemme".
"Niin, paha kyllä", mökelsi papin rouva, suu täynnä torttuja.