— Ei, sinä et saa mennä, sanoi hän puoleksi nousten sohvalla. — Sinä et saa enää koskaan minua jättää, sillä kun minä lepään täällä sinun sylissäsi, niin silloin olen oikeassa satamassani.
Hän kietoi käsivartensa Riken vyötäisille ja tahtoi suudella häntä, mutta vetäytyikin takaisin helähtävän äänen kuuluessa ja tuskan otsaa polttaissa.
Hän katseli ympärilleen harhailevin silmäyksin. Hän oli särkenyt pari pulloa ja seisoi nyt pöydän luona lamppua syleillen, jonka kuuma lasi oli hänen otsaansa polttanut.
— Laupias Isä, se olikin siis vain unelma! Semmoisia unelmia niitä syntyy kun syö keinotekoista kilpikonnaa ja omenaleivosta naisten seurassa. Ja kaiken tämän lisäksi minulla on huono vatsa ja heikko sydän. Tuossa minä onneton olen seisonut ja suudellut vanhaa lamppuni kupukkaa ja luullut sen neiti Brauneriksi.
Mietiskellen käveli hän laattialla.
— Hänellä oli muuten oikein. Täällä on kauhean epämiellyttävää. Jos vaan voisin saada hänet tänne hiukan siivoomaan.
Sitte hän äkisti astui kirjotuspöydän luo turkki hartioilla.
Tuo valkea käsi tiamanttisormuksineen rapsuttelihe äkkiä paperille kirjettä sepiten. Kuoreen kirjoitti hän:
Neiti Rikke Brauner. Suuri Rantakatu Kapteeni Freybertin luona Täällä.
Se mahtoi olla hyvinkin tärkeä kirje koskapahan itse juoksi kirjelaatikolle sydänyönä.