Hän hyväili vaimonsa kättä mutta kavahti sitte äkkiä.
— Mitä — mikä sormus tämä?
— Se on — se on eräs nimetön lahja, sanoi Fanni hämmentyneenä.
— Kuka sen on antanut.
— Nimettömäin lahjain antajia ei tavallisesti tunneta, sanoi hän painokkaasti.
— Mutta minäpä tunnen hänen nimensä?
— Sinä tiedät siis?
— Se on Georg Felsen.
Stella oli kuin pilvistä pudonnut. Olisiko Felsen todellakin rakastunut Fanniin suomatta heidän yhtymälleen vähintäkään arvoa tai ajattelematta mistä sormus tuli, hetken huumeessa vain asettanut sen hänen sormeensa? Tai oliko Fanni ehkä löytänyt sen ja itse pannut sormeensa saadakseen kehua hänelle olevansa tuommoinen rakastettu valio? Mutta sehän oli hassunkurinen ajatus. Fannihan ei tuntenut vähintäkään sormuksen historiasta eikä ollut sitä ennen nähnyt. Se oli hulluinta mitä voi olla.
Tukkukauppias oli epätoivoisena vaipunut tuolille.