"Alituisesti, se on varma —. Ja sitte hän kihnuttaa meitä turvallaan näin. Hehehe, sanoo hän. Hän juurikuin nauraa silloin, että tulisimme iloisiksi, emmekä kulkisi tietämättämme pahantuulisina. Varo itseäsi, Helokki", huusi Mauno kesken ihastunutta kuvaustaan. "Älä mene maalle, muuten tuon renkaan."
"Miten hennot panna hänelle sellaista kidutuskappaletta?" sanoi isäntä hieman ilvehtien.
"Siltä voi tuntua", jupisi Mauno. Hän sylkäisi, eteensä tuijottaen.
"Mutta Helokki ei pahastu siitä. Hän ei tahdo parempaa kuin meillä on."
"Onko teillä sitte rengas kuonon ympärillä?"
"Eei — mutta. Mitenkäs se olikaan, Antti?"
Neuvotonna ja hämillään kääntyi Mauno veljeen, joka kahvinjuonnin jälkeen istui maahan kumartuneena ja perkasi tulisella touhulla jo siksi lähellä kiikkulautaa, että kuuli, mitä nuo kaksi, isäntä ja Mauno, juttelivat.
Hän katsoi isäntään, joka tuli kasvismaalle.
"Johtui vain mieleeni, kun keksin renkaan Helokille, jottei hän saisi jyrsiä ja hävittää talojen läheltä pikkupuita ja ruohoa, ettei hän kärsi siitä sen enempää kuin mekään."
"Kuulostaa aivan siltä kuin sinäkin kulkisit rengas kuonon ympärillä?"
Sahanhoitaja katseli kummastellen poikaa, joka oli noussut maasta ja seisoi totisin kasvoin hänen edessään.