"Poika, miten iloiseksi teet minut. Olen käynyt samoissa ajatuksissa."
Kirsti vei käsivartensa miehen kaulalle ja suuteli häntä sydämellisesti.
"Ajatteles", jatkoi hän, "mieleeni juolahti heti nähtyäni pojan, että minä voisin ruveta rakastamaan häntä, ja että olisi synti sallia hänen taas lähteä kiertoteille."
"Niin, minäkin pidin heti tuosta pikkumiehestä."
"Ja kyllä ruoka riittää, ja tilaa on tarpeeksi."
"Sen verran olen toki säästänyt renkaani avulla, jota olen pitänyt nenälläni ja kaulassani, kun olen mennyt kapakan sekä muiden kurjien paikkojen ohitse, että katson kykeneväni huolehtimaan pienokaisesta, jolla ei ole isää eikä äitiä."
Nuori sahanhoitaja nousi. Hän oli uljaan ja komean näköinen, lujatahtoinen, notkea ja voimakas — näkyi kyllä, että rengas oli vaikuttanut häneen hyvää.
"Tuollaisten pikkumiesten holhoaminen, kun ne ovat hyvää lajia, on paras säästöpankki, ja olen varma siitä, ettei herrastalon patruuna ajattele toisin, hänkään."
Kahdeskymmeneskahdeksas luku.
PAHEMMASSA KUIN PULASSA.
Mauno puhui Helokille nykien sille ruohoa, kun hänet odottamatta kutsuttiin kiikkulaudalla istuvan nuoren parin luo. Kun häneltä kysyttiin, haluttiko häntä jäädä taloon ainiaaksi, sanoi hän sävyisästi, ettei hänellä puolestaan ollut mitään sitä vastaan. Ei hän juuri tuntenut itseään iloiseksikaan ehdotuksesta, hän oli ainoastaan ihmetyksen vallassa ja sisäisesti hiukan ylösalaisin käännetty.