Hän siis kohautti olkapäitään, pani kädet "taskuihin", tuijotti eteensä ja seisoi vaieten.
Olipa se hieman noloa nuoren väen mielestä, jotka tahtoivat riisua häneltä renkaan ja varmasti uskoivat, että hän vapautuneena siitä huutaisi ja nauraisi ilosta.
Ja siinä hän nyt seisoi ja oli ääneti, näyttäen miettivältä.
"Mutta, poika, etkö tahdokaan jäädä?" kysyi Kirsti ihmetellen ja suorastaan tyytymättömänä.
Pelokkaana ja hämillään kääntyi Mauno pieniin kasvismaihin, missä sisarukset taas kitkivät. Ja sillä kertaa hän tiesi, mitä hän tahtoi.
Oli aivan oikein Antille ja Matleenalle, jos hän jäisi heistä. Saisivat sitte mielin määrin tästä lähtien nipistellä, pestä suovalla ja suoria messinkikammalla! Niin että Mauno kääntyi nuoren väen puoleen onnellinen ja mielistelevä hymy huulillaan ja sanoi, että hän puolestaan pitäisi erinomaisena asiana, jos saisi jäädä tähän taloon.
Helokkia hän piteli luonaan, ettei se irrallaan ollessaan vahingoittaisi nuoria puita eikä kasvistarhaa.
Mauno muuttui äkkiä jälleen tuumaavaksi. Hän katseli vuohta, silmissään kummasteleva, pelästynyt ilme.
"Minusta tuntuu —", änkytti Mauno, käyden tulipunaiseksi, äänen alkaessa väristä. "Minusta tuntuu, että kuitenkin mieluinten lähtisin täältä."
"Mutta poika", sanoi Kirsti katsoen häntä lempeästi ja lujasti silmiin. "Muista, ettei sinun tarvitse enää koskaan olla nälissäsi tai kierrellä teitä pitkin väsyneenä ja nääntyneenä. Saat siistin vuoteen lakanoineen ja pieluksineen ja vällyineen, ja sitte saat oikeat vaatteet, jotka minä kudon ja neulon sinulle."