"Olenko sanonut sen unohtaneeni", intoili Matleena närkästyen. "Mutta missä ei vaimoväkeä ole, siellä ei ole myöskään hienoa, enkä minä sitä kummastelekaan."
"Ei, ei", myönsi Antti täysin vakuutettuna siitä, että sisar oli oikeassa, vaikka tuo mielipide ei ollut juuri mairitteleva hänelle, joka ei ollut vaimoväkeä.
"Kerro heille, Elviira, kukasta ja ikkunasta!"
"Niin, aivan oikein! Lapikas-Pekan ikkunalla oli ollut kaktus somassa astiassa."
"Voi, minun pieni kaktukseni, jota kannoin kontissa ja jota pidin niin rakkaana, että se sai saatella meitä ensimäisen päivän."
"Juuri se kaktus siinä tietysti oli. Lapikas-Pekan ikkuna kuuluu nyttemmin olevan välkkyvän kirkas, että pikku kaktus voisi hyvin, ymmärrätkö? Kun ikkuna kirkastui, huomasi Pekka itse, miten rähjäinen hänen tupansa oli nurkkiaan myöten. Niin että nyt hän pitää koko tuvan hienona, lattian puhtaana ja takan valkeana, vaikka hän onkin ilman naisväkeä."
"Kuuletkos Matleena?" kysäisi Antti, äänessään melkein juhlallinen paino.
Matleena "kuuli" kyllä, seisoessaan siinä sekä uljaan että nolautuneen näköisenä.
"Mutta nyt saatte kuulla vieläkin ihmeellisempää. Antti kai sen jo tietääkin."
Matleena tömisti jalkojaan ja vääntelihe punaisena ja innostuneena.