"Voi sentään, kuinka mukavaa täällä on", sanoi Loviisa. Hän aukaisi oven suureen kaappiin, minkä hyllyillä oli suuri joukko puhtaita maitopurtiloita. Sitte hän asetti siivilän toisen purtilon yli toisensa jälkeen ja kaatoi niihin lämmintä maitoa.
Suuri kissa, joka istui ja muljotti kaapinrahilta, sai myöskin tilkkasen kuppiinsa oven viereisen vesitynnörin ääreen.
Loviisa etsi syödäkseen voita, leipää ja kylmennyttä puuroa astiakaapista. Sitte veti hänkin rukkinsa esiin ja hyrräsi, niin että pyörä pilvenä vinkui, silkinhienon pellavalangan rullalle kertyessä.
"Saat mennä näiden poikien kanssa renkitupaan", sanoi emäntä lopulta. "Katso, että he saavat pieluksen ja siistit lammasnahkavällyt. Tytöt ja Pekka-Erkki saavat maata täällä ylisängyssä. Tahdotko ensin nähdä, miten rauhallisesti pikku Kalle nukkuu?"
Emäntä ja Loviisa menivät varpain pieneen kamariin.
Loviisa näytti käsittämättömän tyytyväiseltä sieltä tullessaan. Hän meni ja otti Anna-Liisaa kädestä.
"Tervetuloa meille, tyttö, — ja sinä myöskin, pikkumies. Meistä tulee kyllä hyvät ystävät, sen tunnen."
Viidestoista luku.
ROSVOPESÄSSÄ.
Mauno nukkui istuessaan kelkassa lepuuttamassa väsyneitä, vaivaantuneita jänteitään ja luitaan. Huuhkain ja pöllö toitottivat ja huusivat kimeästi ko-hu-u, ja kle-vit vuorella, joka kuvastui jäähän, niin että se rannan puolella kävi pikimustaksi. Mutta keskijärvellä välkkyi jää punaiselta, keltaiselta ja viheriältä, aina sen mukaan, miten revontulenliekit kuvastuivat yli taivaan sen kirkkaaseen pintaan.