"Pikku Kallekin paranee nopeammin, kun saa toverin", sanoi Sanna-Maija.
Antti innostui nyt hänkin. Jos Anna-Liisa otettaisiin heiltä, olisi kyllä vaikeampi ylläpitää järjestystä pienten kesken kaikissa vieraissa, välistä sangen ikävissäkin olosuhteissa, joihin he joutuivat. Sitäpaitsi sai pieni poika maailmaa kiertäessään niin monta huonoa esimerkkiä, hänen silmiinsä osui niin paljon epäpuhdasta ja hän sai kuulla niin paljon pahaa, kevytmielistä puhetta, riitaa, toraa ja kauheita kirouksia, että ne pakostakin jollakin tavalla jäivät hänen mieleensä.
"Senvuoksi olisi niin erinomaisen hyvä, jos Pekka-Erkki saisi jäädä tällaiseen taloon, että hänestä voisi tulla kelpo mies", sanoi Antti. Hänen syvät, tummat silmänsä katsoivat totisesti voimakkaaseen, uljaaseen talonpoikaan, joka seisoi hänen edessään. "Kun tulen vanhemmaksi, menen vuohipaimeneksi tai pikkurengiksi, silloin saan oppia jotakin ja sitte tulen tänne hakemaan Pekka-Erkin, jos hän vain saa jäädä siksi."
"No, tottapa hän saa. En siedä ajatella, että meidän pikku Kalle voitaisiin käskeä pois ja kulkisi teitä pitkin, niinkuin nyt tuon pienen pitäisi. Sinä, poika, olet myöskin topakkaa lajia. Ja luulenpa melkein sinun voivan tehdä, mitä sanot, niin että kerran tosiaankin voit tulla perimään takaisin pienokaisen, jos pysyt terveenä."
Vaimo ojensi suuresti tyytyväisenä kätensä Antille antaen hänelle ystävällisen, luottavan kädenlyönnin.
"Tee vuode pojalle pohjoiseen ylisänkyyn", sanoi mies. "Hän näyttää olevan puhdas ja siisti, vaikka hän tulee maantieltä."
Niin, kyllä Pekka-Erkki tiesi olevansa "puhdas ja siisti". Oli vasta maanantai, ja hän muisti liiankin hyvin viime lauvantainpesun, jota tällä kertaa oli seurannut ahdas, nenää litistävä paita.
"Anna-Liisa saa maata myöskin siellä", sanoi Sanna-Maija. Hänen kasvonsa loistivat tyytyväisyydestä, ja hän jutteli lasten kanssa kuin olisivat he olleet vanhoja tuttuja.
Palvelijatar, joka tuli sisään, tuoden suuressa, siniseksi maalatussa rainnassa vaahtoavaa iltamaitoa, pysähtyi oven viereen kuin kivettyneenä. Kun hän meni ulos ruokkimaan lehmiä ja lypsämään, oli talossa hiljaista, niin hiljaista kuin silloin, kun kuolema on käynyt ja uhkaa viedä vielä enemmän. Ja nyt — iloisia, leperteleviä lapsenääniä, pestävien lusikkojen ja vatien kilinää!
Takan edessä istui pieni kiharahiuksinen tyttö neulomassa punaisia ruusuja peukalolapaseen. Poika kiskoi päreitä ja lakaisi takkakiven pantuaan enemmän puita liedelle. Emäntä itse istui taas rukin ääressä.