"Sepä on teille hauskaa, se", sanoi Antti yrittäen mennä Niilon ohi sisään. Mutta tämä astui tielle.
"On se sinulle ja siskoillesi yhtä hauskaa kuin meillekin."
"Eivät suinkaan he saa mennä täällä kuokkimaan?"
"Saa kai kuka hyvänsä mennä. Kylän pojat ovat kiukkuisia tälle morsiamelle, kun hän, joka on niin rikas ja korea tyttö, on ottanut ulkopitäjän miehen, jolla ei ole edes taloa, ja joka on sellainen raukka, ettei ryyppää viinaa. Ja sentähden he panevat yöllä toimeen hauskuuksia ja pelottavat heitä. Me, tämän kylän ja naapurikyläinkin pikkupojat, menemme sinne ja olemme mukana rymäkässä."
"Mutta me emme mene. Matleena ja Mauno ovat väsyksissä ja saavat panna maata."
"Nepä juuri tahtovatkin mennä, ja Suska ja minä olemme luvanneet, että he saavat tulla joukkoon. Heillä ei näytä olleen paljon hauskaa", lisäsi Niilo äänessään jonkinlainen säälivä sävy, joka vaikutti Anttiin.
"Niin, jos he haluavat mennä, niin kyllä he minun puolestani saavat", sanoi hän.
Niilo jätti äkkiä tien vapaaksi. Antti ei havainnut häijyä välähdystä hänen silmissään.
Matleena ja Mauno tulivat innokkaina häntä vastaan. Poissa olivat väsymys ja alakuloisuus. He pääsevät katsomaan morsianta naapuritaloon! Ruustinna itse oli pukenut hänet, ja hän kuului olevan niin hieno, ettei itse kuningatar voinut olla hienompi — kultakruunussa, ja ruusuja pää täynnä, ja punainen silkkivyö ja musta silkkihame ja liivit — ja — ja —!
"Manu ja Janne-Kustaa ovat nyt oikein hyviä meille", vakuuttivat sisarukset. "Mutta hyi sentään, ne ovat tyrkyttäneet meille 'totia'."