Vallesmannin lähdettyä kasvoivat kuitenkin levottomuudet hetki hetkeltä.
"Mit' on minun tekeminen, pitääkseni heit' ohjissa?" mietti kanttori. "On uudenvuodenpäivä. Menenkö avaamaan kirkon, sytytänkö kynttilät ja pidänkö rukoukset kuorin ovella? Mahtaneehan tuo tok' olla minulle luvallista hätätilassa, pelastaakseni ihmishenkiä."
Kohta tämän päätöksen tehtyäänsä meni hän Jakob Tudekkaan maamajalle.
"Tule mukahani, Jakob," sanoi hän, "menemme kirkkoon ja sytytämme kynttilät. Sinä soitat kelloja."
Sanaakaan sanomatta nous samilainen ylös ja seuras häntä.
Kirkko avattiin, kynttilät sytytettiin ja kirkonkellojen hurskaasti kutsuva ääni kajahteli ylt'ympäri Kautokeinon.
Lappalaiset seisoivat ja kuuntelivat.
Mit' on tuo? Eihän siellä tähän vuoden aikaan koskoinkaan ole jumalanpalvelusta pidetty?
Mutta kirkonkellot kaikuivat yhä vaan, ja kynttilät loistelivat ulos akkunoista.
"Tämä täytyy olla jotain ihmettä," ajattelivat lappalaiset ja virtasivat tuot' imehtimään. Jok' ainoalta haaralta heitä riens ja tunkeutuivat kirkkoon.