Nuo matkustajat liittyivät likelle heitä. Kaikki nukkuivat — paitse
Olga.
Tuli sammui. Hän kuuli ainoastaan noiden nukkuvain ihmisten hengityksen ja sutten ulvonnan teltin ympärillä. Semmoinen kamoittava, haikeasti vaikeroiva susikööri!
"Susi on ulkona!" mykisivät lappalaiset unimielissään.
Ihmeellinen, rampaava tunne jostakin oudosta ja hyljätystä käsitti hänen mielensä.
Olihan hänenkin elämänsä, aivan niinkuin tämä maakin, sumea ja vaaroja täynnä!
Hän kauhistui ajatellessaan näitä molempia. Lämpönen käsi laski hiljaa ja varovasti hienon nahkavaatteen hänen kasvoinsa yli.
Hän ties oitis tämän miehensä kädeksi. Hänen nuori sydämenä tuli kohta lämpimämmäksi, ja kun hän savuaukosta katseli tähtitaivasta ja sivutse sähähteleviä revontulia, ajatteli hän ahkerasti vanhusta Kautokeinossa. Olga rukoili hartaasti Jumalaa suojelemaan häntä.
"Oi, jospa nyt ajoissa joutuisimme sinne," kuiskas Olga.
"Eivät he rohkene koskea hänehen," sanoi André. —
Aamu tuli.