Lappalaiset syöksyivät ulos teltistä, pesivät kasvonsa ja kätensä lumella, laskeutuivat polvillensa aamurukousta pitämään, ottaen lakit päästänsä kolmenkymmenen asteen pakkasessa.
Tuskin olivat he siitä polviltansa nousseet, ennenkun ympärill' olevat kukkulat, kunnahat ja tunturit kajahtelivat huudoista ja koirain haukunnasta.
Ja alas kukkuloilta, alas tuntureilta lasketteli poroja tuhansittain, kiitäen keveää laukkaa.
Porojen kyntyräiset eivät kopise.
Sitä vastaan antaa näiden jäsenten liike sähköllisesti räiskyvän äänen, jonka tuiskutuulen suhinan tai, pikemmin rankkasateen läiskinän tapaisena äänenpitona suittaa monen penikulman päähän kuulla.
Nuoret neitoset työpussinensa puumaljainsa kera kuljeskelivat eläimen luot' eläimen luo, — samalla kun nuoret miehet pyydystivät lipsoilla poroja kiinni.
Porot olivat lypsettävät.
Punehtivina, naurellen ja hiestyneenä heittivät lappalaiset kirjaillut pästinsä, riisuen rintansa jähdyttääksensä tuota kuumettunutta verta, niin sanottiin.
Lappalaispojat kieputtivat lämpsiänsä. Nämä viuhuivat ilmassa, porot nostelivat päitänsä pudistellen ilmassa ja kiinni ottivat lipsiä korkeilla, haaraisilla sarvillansa.
Lappalainen piti taas täydellä voimallansa. Poro hyppeli pystyyn ja veteli häntä mukanansa, mutt' eipä lappalainen vaan hellittänyt, hän piti kiinni!