"Miks et kirkunut?"
Ja samoin, miten Olga silloin vastasikin:
"Minä en kiru koskaan."
"Hänell' on kaunis veri (= hän näyttää kauniilta)!" huudahti vappus, osoittaen Olgaa viattomuuden kuvailemattomalla ihmeellä. "Hän on Ruona niejdda (= kevään jumalatar)."
André käännähti hätäisesti, kieppas viinaryyppäimen lähimmän lappalaisen kädestä ja kaatoi sisään.
"Ryyppääs, tienosoittaja," huudahti hän ryyppäintä heiluttaen.
"Tämä on André Thorsenin malja," virkkoi tienosoittaja.
Martensnäs'istä Palmak'iin, Palmak'ista Karasjokeen!
Kertomukset Kautokeinosta muuttuivat yhä enemmän ja enemmän levottomuutta herättäviksi, mutta kun nämä samalla toivat sen rauhoittavan vakuutuksen, ett'ei kanttoria mikään onnettomuus kohdannut, niin katosi kuitenkin Andrén pelko täydellisesti.
Ylimalkaan antoi hän aina helposti rauhoittaa itsensä ja kaikesta sielustaan inhoi jokaista häiritsevää huolta ja levottomuutta. Samall' aikaa kun Olgaa, kaikista järjen syistä huolimatta vaivasi ja vainosi tuskansa tuon vanhan, puolustuksettoman miehen tähden, André tyytyväisenä lyöttihe lepohon, varmasti vakuutettuna, ett'ei kukaan rohkene koskea hänehen.