"Nyt olen minäkin saanut vallan tuomita!" huusi lappalainen, kättänsä huiskutti ja hyppeli edelleen.
"Luulisitteko jonkun lappalaisteltin tääll' olevan?" virkkoi opas.
Olgan sydän sykki ja hämäränä aavistuksena liikkui siellä joku kamoittava, jok' oli heitä kohtaava.
Kaks poroa keu'otti kuolleena tunturilla, sarvistaan sekautuneina toinen toisehensa. Sattuu, näette, toisinaan, että porot puskuillessaan käyvät sarvista irtipääsemättömästi kiinni.
Lappalaisteltti het' ilmestyi heidän eteensä.
"Olispa parempi ollut, ett'emme olis noita kohdanneet," virkkoi vappus, "mutta koska nyt nain on sattunut, niin paras käydä sinne ja lämmitellä."
Vaikka vastenmielistä, seuras Olga kuitenkin hänen viittaustaan, mutt' astuttuansa sisään, hän kääntyi kauhistuneena takaisin.
Teltti oli tapö täynnä lappalaisia, joista muutamat hyppelivät valkean ympäri, toiset loikuivat maassa, vääntelehtivät ja suonenvedon tapaisesti tempoivat itsiänsä, ikään kuin olisivat noidutut olleet.
Hurjamielinen ulvonta kaikui hänen ympärillään.
Eräs kymmen vuotias poika kirkui kaikesta voimastaan.