"Hän tahtoo antaa siitä hengestä, mikä hänell' on!" huusivat lappalaiset.
Vanha harmaa hiuksinen vaimo kävi ympäri paljain päin. Hän lyykisteli ja naureli:
"Minä olen neitsy Maria," sanoi hän, "minä olen siittänyt Pyhästä
Hengestä. Minä olen siunattu vaimoin seassa."
Olga kiiruhti pulkkaan. "Joutuisasti matkalle!" käski hän. "Minä en voi tuolla sisäll' olla!"
Meluavain ihmisten raa'at huudot ja elämöimiset kohosivat korkeuteen hänen ympärillään, ikään kuin lainehtiva meri, ain' enemmän ja enemmän kuta kauemmaks alaspäin päästiin.
Vallattomuudet, ruoskimiset ja sisälle murtaumiset olivat kauhua ja hämmästystä levittäneet porokylihin.
Hyppien, ulvoen ja kiroillen, kähein määräämättömin kurkkuäänin ärjähdellen kulkivat joukkiot maamajalta maamajalle.
"Herramme, katso armossa meidän puolehemme," rukoili vappus, "minä luulin Kautokeinon lappalaisten lapelleen Karasuantoon käsin."
"Minä en ole pelkuri," vakuutti Olga. "Aja vaan!"
Yön hiljaisuudessa ja pimeydessä kaikuivat valitus- ja avunanomushuudot läp' ilman. Nuo harhauntuneet kuljeskelivat siellä täällä "suont'iskemäss' ihmis-lapsiin; sillä synnin meri piti uloslaskettaman."