"Kautokeinosta."
"Löytyykö Kautokeinoss' useampia ihmeolentoja kuin sinä?"
"Ei," vastasi André.
"Très-bien (aivan hyvä)!" Siellä kuitenkin lienee omituinen kansa, sangen omituinen. Sinähän puhut ranskaa, — sinä puhut venättä, minä tahdon päästä sinne, minun pitää päästä sinne! Milloinka matkustat?"
"Aamull' ani varaksin."
"Kenen kera matkustat?"
"Isäni kera."
"Osoitas minua hänen luoksensa," sanoi venäläinen.
Siks aikaa jäi tuo nuori tyttö siihen. André käänsi päätään ja silmäili häntä, mutta hän oli istuutunut kivelle ja tähysteli kiikarin avulla Venäjän puolisia seutuja ja maisemia.
André ja tuo vieras herra kohtasivat Thorsenin, jota ympäröitsi suuri ryhmä kainulaisia.