Andrén vastenmielisyys kasvoi voimakkaammaksi kuin hänen järkensä ja tahtonsa; täm' otti hänet valtaansa ja näyttipä tuo toisin hetkin tekevän hänet melkein syynalaisuudettomaksi.
"Jospa Jumala vaan olis suonut minun saada hänehen sattumaan!" sanoi hän.
7. LUKU.
Heinäkuun loppupuolen ja alun Elokuuta oli kreivi Vasili matkoilla
Finmarkenissa ja Ruotsin Lapissa.
André seurasi häntä kaikkialla kielenkääntäjänä ja hellesuojimen kantajana. Missä vaan venäläinen istuutui kivelle luonnoskirjansa polvillensa levittäen, seisoi, huomaatte sen, André, miten kiinalainen palvelija, hänen takanansa pidellen hellesuojinta hänen päänsä päällä.
Yks panoraama vaihtoi toisen kanssa.
Pientä laaksoa tuolla rehoittavine ruohoketoinensa, siimeksineine metsinensä ja rikkaine kukastoinensa ympäröitsee sinertävä tunturien luoma kehäke, — tuo on Ruotsin Lapin paradiisi, se on Kvickjoki! Paradiisin sulkee cherubi jäävaltikalla, tuo armoton, kuoloa uhkuva Sulitelma.
Nämä sammalpukineiset temppelit, missä ne kuusen kuorella peitetyin parjaisin muodostavat juhlallisia patsaskäytäviä, — tääll' on Jukasjärven ja Gellivaaran tunturipitäjäät!
Nämä maailman pohjoisimmat viljelysmaat, tämä siimehikäs metsä juuri sillä rajalla, missä puukasvuisuus kaikki loppuu, nämä rehoittavat viljapellot ja niityt, pursuavat puroset ja värehtivät järvet, joita säpelehtävät saarnit ja lepät seppelöitsevät, nämä vapaat näköalat, tuo peilikirkas joki perspektiivikuvissa näkyvine pitkine puukujinensa, — tuo on Alten, Ultima Thulen seutujen päärly ja kruunu!
Ei siis ihme, että kreivi Vasili oli tyyni ihastunut täss' ihmeellisessä maassa,[8] viehättynyt korkean Pohjolan kauneuteen, niin viehättävään surumielisyyteen, sen hurmauttavaan hempeyteen, niin juhlivaan suuruuteen, sen vaikutuksen viehättämänä ja elähdyttämänä sen elon, jonka nämä pienet piipoittavat kääpiöt, kirjavine pukuinensa tauluille toivat!