Sarakka minut loi jäntevist' isäni jäntehistä,
Voimaa sylihini join maidost' äidin valkeasta.
Uljakka sekoitti maidon,
Mieltä mun päähäni valoi,
Mä myrskyn suojoa etsin,
Ymmärrystä, mi vihan vois
Lauhdutella vaan lemmeks pois,
Menestyksess' ohjeita,
Vastuksissa neuvoja,
Onness', eloss ystävää,
Ystävää myös kuolossa,
Palkintoa suruissa,
Lohdutusta tuskissa,
Toisest' elost' aavistusta,
Meist' molemmista perillistä.
Seimke silloin riemuitsi
Ja riemuissaan hän lauleli:
Sekoitamme veremme,
Yhdistämme syömmemme,
Niin suruissa kuin iloissa,
Poik' äidin viattoman!
Ja noina valoisina kesäöinä valvoi Lamik yhdess' auringon kanssa.
Hän käyskeli maamajojen välillä ja huudahteli:
"Nanna (rakastettu), tullos nannacam (lemmityinen) sielus lemmityisen luoksi!"
Lamik Rikkut ja Seimke vihittiin Maaliskuun 15 päivänä Kautokeinon kirkossa.
Pitkä valkoinen vyöhyt ristissä rinnan yli ja vyötäisen ympäri, seisoi sulho morsiamen sivulla ja morsiamell' oli kaunis kruunu otsalla.
Hopeiset korko-ompelukset ja kirjavat nauhaset kimaltelivat talviauringon paisteessa.