HANUUMAN Sana viisasten, nään minä, tyhjää leikkaa, aju ymmällä mun, se heittää kuperkeikkaa, Ei muuta neuvoa neuvossa tässä kuin hetkeksi nukkua — siispä on lässä nyt torkkumishetki.
Hanuuman nojaa puun runkoon ja kuorsaa, ja muutkin kyykähtävät paikoilleen ja torkahtavat.
HYYPPA tulee oikealta kollottaen ja surkean näköisenä: Minä selkääni sain — — Se Oinas koikale niskaan koikki, veti hännästä, viurus ja manas, ja taapäin tanas ja selkään loikki.
Itkeä tuhertaa.
MARAKATTI
Mut apinantytär — sen toitko?
HYYPPÄ kirkastuen jälleen, lapsellisessa ihastuksessa: Sinä tähtisen ihmeen tuoda voitko, hämäryössä mi läikyyy ja väikkyy kuin mainingin parmailla paistava kuu. Ja ihmeitten ihme — hänell' on — kirsikkasuu, min nähdessä päätä vain huimaa.
Hyppää etualalle.
MARAKATTI Ka — onpas tuimaa — tää poika on päästänsä vialla.
HANUUMAN Jo äsken ol' ymmällä aju, nyt järjestä viiminen hiven ja haju on haihtunut multa — — On ennen pulmissa auttanut torkkumishetki nyt, luulen, on ruukulle retki. Mikä kuutamossa on hämärää, sen aamulla aurinko selvittää.
Jönkii ruukulle ja hänen jäijessään kaksi muuta
apinaurosta, Mararatti mgns seesampuun luo.