MARAKATTI Hänen vuoksensa uroilla tappelunnuhina ja tytärten pensaissa kiukku ja kuhina.
UHU Sekasortoa näin, kademieltä ja riitaa nyt ryöhää keskeltä onnelan viitaa.
YÖKKÖ koettelee häntäpunltaan: Jaa, jaa, sen tunnen ja nään, paratiisi on keskellä häviötään.
UHU Tää ilmestys paholaispeikon, mi ensiksi kuurnii uekossa heikon, eritoten on rienannut vaimonpuolet. Nekin, jotk' ovat synnyltä vallasluokkaa, Tätä matkivat orjaa ja kurjimuskuokkaa. He simpukankuorilla ruumista raapii ja pois palapalalta untuvat kaapii.
Nousee ylös.
Ja sitten, aatelkaas — sen nähnyt oon omin silmin — he tonkii beetelinväriä, punamultaa, punalaikkoja he maalaa pitkin pakarapaikkoja — Katinkultaa! — Ja muotia! Uusinta tapaa! Paratiisi on vapaa! soi loppujen lopuksi rienaussana.
Istuutuu.
YÖKKÖ joka on litkinyt liposta mahlaa: Minä kaikista viisaimpana olen hengessä sielunpaimenen myötä. Kuka tietää, jos rienaus yltyy, he kantoon hännänkin kyltyy, sen irti saumasta ratkoo — — Kukaties ihan juuresta juurtaen katkooo Tätä aatetta ajaa Oinas-vintiö, jok' on synnyltä samaa sukua, eik' armosta hännän pidä paljonkaan lukua.
HANUUMAN nauraa röhisten:
Tää aatozkin ennen on kuulumatonta.
Älä ylä turhia höpise!
YÖKKÖ ponnahtaen pystyyn:
Jukoliste, en liikoja löpise!
Tään lurjuksen valtaani vaadin,
ett' omalla kouralla tuomion laadin.