Oikealla etu-alalla on vanhan vanha pähkinäpuu, joka konkeloisine, punertavine juurineen sekä kamartuvine ja kumartuneine runkoineen on kuin alkuaikojen hämähäkki. Sen viheriää lehvistöä tulee vain oikmlta näkyviin ja alimmalla oksalla riippuu karkeatekoinen rumpu. Pähkinäpuusta vasemmalle kasvaa suora ja puhdasrunkoinen seesam-puu. Taka-alalla lempeänheleä lehdikkö. Taustalla tummansininen tulivuori, jonka muoto on kuin olisi gorilla laajoine harteineen kohonnut ryntäilleen, tuuhea pää kyhärässä. Vasemmalla pähkinäpuumetsä.
Hehkuva-aurinkoinen ilta. Kuu nousee hallavana taivaalle.
Henkilöiden naamioitukseen nähden on yleensä huomattava, että "hännäkkäissäkin". apinamaisuudestaan huolimatta on kussakin vain pari piirrettä, jotka synnyttävät katsojaan lievän vaikutelman apinasta, mutta jotka eivät missään tapauksessa saa peittää sitä tosiasiaa, että juuri ihmisolennot ovat kysymyksessä. "Hännäkkäitten" huulettomuudella tarkoitetaan heidäo huuliensa kapeutta ja suhteelista värittömyyttä. "Hännättömäin" huulista ei puutu muuta kuin huulien voimakas punerrus, joka täydessä loistossaan hehkuu vain Inran huulilla.
Oinas on sorja nuorukainen, jolla on vyötäisillä lyhyet lehtiaineksista tehdyt housuntapaiset. Hänen tummat ja tuuheat hiuksensa ovat luonnostaan siistit ja sileähköt. Rintaan on maalattu koristuksia. Tulee juosten oikalta, poimii näyttämöltä Inran heittämiä pähkinöitä, syöksähtää pahkinäpuun luo ja silmää ylös, rientää vasemmalle, kurkkaa pähkinämetsään ja palaa keskinäyttämölle.
OINAS pähkinä hyppysissä: Se juupelin tyttö ei juoksusta lakkaa, vaikk' aviopähkinän otsaan nakkaa. Saan kiiivetä, viidakot hiipiä, puut viimmassa riipiä. Kun kurkkaan, juoksen ja häärin, kas, silloin paistavin säärin ja joustavin nilkoin hän latvahan kiipee ja urosta pilkoin sielt' ihitellen ilkkuu ja nauraa.
Kurkkaa jälleen pähkinäpuuhun.
— Ylös oksia ravaan ja kuherrussanoja tavaan — — Hui-ui, huk-huk, u-iiii! Käki kaunis se kukkuu, alas puusta ja silmistä hukkuu ja ketoo pitkin taas kuin kauris se kirmaa.
Etualalle, kuin vieläkin hänen juoksunsa nähden.
Miten vinhaa ja virmaa, miten solevansorjaa oli juoksu sen kellerväjalan. Kun muistan, ma karreksi palan — — Ei piiperrä tyttö se väärin ja matalin ruipelosäärin kuin muut nämä apinaimmet — —
Katselee pähkinää.