Kirralle, joka yhä eloisammin on tarkkaillut merelle.
Hae, Kirra, nyt immet ja pojat, kaikk' etsi louhikkopaikat ja ojat, sisiliskoja kerkeitä poimi, saviastiat täyteen nopsasti toimi, niit' aimo röykkiö vuorelle kerää — —
KIRRA sivumennen, yhä tarkkaillen merelle
Mit aijot niillä?
INRA liikehtii nauraen vasemmalla ja etualalla: Niiss' oiva temppu voi piillä. Me nauraa saamme viel' apinoita, kun kukistamaan he saapuvat napinoita, ne, nääs, sisiliskoja, jokaista matelevaista niin hullusti pelkää kuin paholaista.
KIRRA
Mut tuolla mi merell' on mustukainen?
INRA ponnahtaa kiihkeänä Kirran luo:
Mitä näät? Oi näytä ja sano!
KIRRA osoittaa sormellaan:
Kas tuolla! Mi liekin laineilla keikkuvainen.
INRA tarkattuaan, pettyneesti: Merikarjun lie pyöreä pää — — jok' aamu se siellä leikkiä vääntää, mut mitään muuta en koskaan nää.
Keskemmälle siirtyen.
Surumielelle ulappa tyhjä mun kääntää.