Kirra oikealle.
INRA yksinn, auringolle, nopein tempoin: Mun ainoa tuttavani, mun ainoa hallitsijani, olen kapinamielellä, tän' aamuna uhmalla tanssin, en raivolta riemua kiellä.
Tanssii aurinkotanssin, joka verkaisista ylpeistä liikahteluista alkaen kulkee lapsellisen uhman ja yhä painavamman väsähtämyksen vuorotellessa horjohtelevaan nääntymykseen saakka. Tanssija väsähtää polvilleen ja painuu puoleksi istuvaan asentoon. Lausuu tanssin aikana.
Ah, huimemmin kiillä, nää huulet tuhkaksi hiillä! — Tuliteränä kiillä ja pois nämä viillä!
Tanssin päätyttyä:
Ah, yksinäni oon kurja ja jälleen heikko — Et ystäväni sa ilmojen peikko: — Tulenpolttaviksi sa loit verihedelmät huulten, mut tyhjien tuulten mun marjani nääntää soit. Ne myrkkymarjaksi muuta, niin annan ma Kalmalle suuta! — Sekasiittiö lienkö ma rujon ja vamman, vai juurtako korkeamman kuin heimoni muu. Ihanaiseksi sanovat toiset ja toiset kurjaksi, vaivaiseksi. Ken oikein arvas, en keksi — —
OINAS tulee oikealta nääntyneenä sammunut, vielä savuava soihtu kädessä:
Tulen sain minä soihtuun, mut tuuli sen tullessa löi. Sitä hurjasti hulmutin, juoksin tänne, käsivarressa huusi jok'ainoa jänne, mut äkkiä tyhjä sen söi — —
Väsähtää maahan.
INRA kylmästi, käskeväati:
Savun kitkerän sait, tuli polttava tuo!